Meistä
Wimacen päälle jo vuodesta 2014.
Kaksi rehtiä pohojalaasta – voiko tulla muuta kun hyvä?
Kaikki lähti kahden kaveruksen intohimosta käsillä tekemiseen vuonna 2014. Aloitimme pienimuotoisesti tekemään erilaisia projekteja iltaisin ja viikonloppuisin palkkatöiden ohella. Nopeasti kysyntä kasvoi ja Wimacen nimi kantautui yhä useampien korviin. Sen minkä pohojalaaset aloittaa, sen ne myös hoitaa kunnolla loppuun. Rehtiä ja reilua tekemistä ja siitä on pidetty kiinni!
Nyt tiimi on kasvanut jo useammalla työntekijällä ja kokoonpano vaihtelee projektien ja sesonkien mukaan. Toimimme pääsääntöisesti Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla. Pienkonehuoltomme palvelee lähialueen asiakkaita.
Wimacen päälle!
Ammattilaiset, joilla pysyy koneet käsissä

Juha-Matti Nyysti

Jani Ruohomäki
Yrittäjä / Rakennus ja remontointi
0300 472 345